Viimeinen on ramp -viikko

Niin se on kohta neljä viikkoa vierähtänyt crossfit-maailmaan sisäänkulkemisessa. Perjantaina kirjoitan enemmän siitä, mitä tänä aikana on tapahtunut; muutoksia ja kehitystä; toiveita tulevasta; tavoitteita jne. Nyt voin kuitenkin jo sanoa että tuloksia on tullut ja aion ehdottomasti jatkaa tätä hulluutta. Perinteiseen treenaamiseen nähden olen kehittynyt tässä ajassa aivan täysin eri tahtiin kuin normaalilla sali-/ryhmäliikuntatreenillä olisin kehittynyt. Tulokset tulevat salakavalasti; kaikki, mitä treeneissä tehdään, tukee toisiaan ja kehittää eri lihasryhmiä. Sitä vaan ei tajua, kun ei varsinaisesti kohdista treeniä mihinkään tiettyyn lihakseen vaan treeni on toiminnallista; lopputulemana on jonkin asian oppiminen tai taidon kehittäminen eikä pelkkä liikesarjan toisto. Eli juuri ideaalia toimintaa mulle, joka en oikeastaan koskaan ole käsittänyt esim. salitreenaamista tai juoksemista, koska se ei tuota oppimisen iloa tai anna älyllistä haastetta.

Eilen vähän hirvitti mitä treeneistä tulee tämän sormeni kanssa, mutta päätin lähteä katsomaan voinko tehdä mitään. Alkulämmöt otettiin juosten ja sitten vähän voimistelemaan. Ilmakyykkyä, ”katkarapua”, kottikärryilyä ja käsilläseisonnan harjoittelua. Katkarapu on semmoista, että mennään selkä pyöreänä makaamaan ja siitä sitten sivusuunnassa liikutaan vatsa- ja selkälihaksia hyödyntäen. Ensin yläkroppa sivulle, sitten alakroppa. Ihme liike, mutta ristus että poltteli vatsoja… =)Kottikärryä mentiin niin, että pari pitää ensin molemmista kintuista kiinni ja päästää sitten toisen jalan irti ja siinä pitää sitten jatkaa käsillä kävelyä. Jälleen vatsalihakset kiitti. Käsilläseisonta on mulle vanhastaan tuttua ja pääsinkin yhden (!) käsilläseisontapunnerruksen, kevyesti seinästä tukea ottaen tosin, ennenkun tasapaino petti. Mutta sen tuntee jo, että käsilläseisonta ja kävely tulee onnistumaan ennen leuanvetoa =). Nämä on just sellaisia liikkeitä, että et edes tajua harjoittavasi esim. vatsoja tai selkää, mutta seuraavana päivänä keskikroppa on kun yliajettu.

No sitten kiivettiin köyttä. Koutsi-Sami näytti, miten köysi kiepautetaan kintun ympärille ja miten se homma toimii. Meidän ryhmä oli kerran aiemminkin kokeillut sitä, silloin yhtenä aamuna kun me mentiin iltaryhmän treeneihin. Meille tää oli siis ihan uusi juttu. Pelotti, olin varma etten mitenkään osaa, kun mielessä kummitteli vielä yläasteaikaiset rimpuilut köyden kanssa, kun en päässyt kymmentä senttiä maan pinnasta irti ja mätkähin heti patjalle. No mutta eihän se nyt sitten niin vaikeeta ollutkaan. Kun sai jalat hyvin ja köyden tukevasti jalkaterien väliin, niin kiipeäminen olikin piis of keik. Kädet sai huilata ja jalat teki työn. Kattoon asti en uskaltanut, kun vähän toi korkeanpaikan kammo vaivaa. Alastulo ei ihan ollut yhtä jouheaa mutta ilman isompia vaurioita sieltä alaskin pääsin. Päivän kivoin homma oli tuo!

Sitten takakyykkyä (vaimikäsenytoli, back squat) treenaamaan. Ensin tietty puukepillä, sitten tangolla. Olikohan meillä se 15 kg tanko ja siinä kympit päissä. Jälleen kerran mukavaa ja helppoa, kun on tämmönen mini-ihminen. Sitten temmattiin. Mä en todellakaan tiedä mikä sen lajin nimi on, mutta siis käsipaino toisessa kädessä tempaistaan käsi suoraksi. Hauiskääntöö vähän niinkun muttei sinnepäinkään. (Heli, muistaksä?) Vasemmalla kädellä oli inasen hankalaa ton pikkurillin takia, mutta meni se ihan ok. EDIT 1: Kiitos Heli, nyt tiedän mikä liikkeen virallinen nimi on. Se on dumbbell snatch, siis tempaus käsipainolla.

Ja sitten se päivän treeni:

Meillä oli 10 minuuttia aikaa tehdä niin monta kierrosta kun ehditään. Olipahan pojat just mun treeni. Pikkurilli paskana ja teipattuna on helvetin kiva tehdä niitä tempauksia vasurilla ja askelkyykkääminenhän on aivan järkyttävän kivuliasta tän polven kanssa jo ilman painoakin. No ei niitä kierroksia sitten montaa tullutkaan; viis.

Muuta en toivo kun että huomenna ei tehdä kyykkyjä. Eikä mitään käsipainoilla. Kaikki muu sujuu kohtuullisesti.

Näillä eväillä tähän päivään. Jatketaan huomenna 🙂

Tiia

PS: Päivän CF-kuva on valittu lajin vuoksi, siis köysikiipeilyn. Turha kuvitella muuta ;).

Kommentoi



Kommentit

  1. 6.17 02.04.2014

    Se oli vaan se tempaus käsipainolla, dumbbell snatch. Ja sit se ”ryssäaskelkyykky” oli Russian lunges, mikä kuulostaa omaan korvaan paremmalta ja vähemmän rasistiselta. 😀

  2. 9.01 02.04.2014

    Hyvä Heli, kiitos. Korjataan siis tekstiin myös =).

Muista kirjautuminen
Unohtuiko salasana?
Luo oma blogi  Seuraava blogi