Moi, olenkin 30 v!
Niin se viikonloppu luikahti megahauskan laivareissun siivittämänä. Kauhean ylpeä olen itsestäni, koska kerrankin osasin syödä järkevästi myös buffassa. Ehkä tämä vuosien harjoittelu hotellin seisovasta pöydästä syömisessä alkaa tuottaa tulosta, koska kaikkea EI OLE pakko maistaa ja niitä mitä maistaa, voi ottaa kohtuudella. Lisäksi olen äärimmäisen nopea ottamaan safkaa ja turhauttaa ihan sikana kun edessä oleva valkkailee silakkarullien ja lohirullien välillä ties kuinka kauan, ja ottaa kuitenkin molempia. Tai itse asiassa kaikkea mitä pöydässä on. Itse näen heti että edessä on sitä tätä tota ja tuommoista, niistä lautaselle päätyy sitä ja tuommoista. Uusia juttuja pitää tietty maistaa (paitsi kalahommeleita, niissä ei käy ikinä hyvä flaksi uusien juttujen kanssa) ja hyvyyksiä lapata sitten toisella kiekalla enempi. Mitään suuria kulinaristisia elämyksiä en kyllä kokenut eikä siellä ollut saaristolaisleipää! Siihen menikin sitten kaikki ruokafiilikset ja tyydyin närppimään oliiveja, mozzarellaa, savukalaa ja kolmea eri sortin mätiä, smetanaa ja punasipulia kuivan ruisleivän kanssa. No ei ollut ihan sama asia… Illallisen pääruoan skippasin kokonaan ja jälkkäripöydästä otin jonkun tuulihatun, joka osoittautui karmivaksi äklömakeudeksi. =( Niinpä mitään ähkyä en saanut itselleni aiheutettua, mikä tietenkin on hyvä juttu. Juomaakin koko illan aikana kului suhteellisen kohtuullisesti. Drinkkiliput nyt tuli hyödynnettyä, mutta omaa rahaa ei baarimikolle tarvinut kantaa. Nukuttuakin tuli hyvin. Seuraavan päivän lounaalla skippasin sitten alkuruokapöydän katkeroituneena saaristolaisleivän puuttumisesta ja siirryin suoraan pääruokaan. Tämmöisenä nirsoilijana ei siitäkään nyt jäänyt mitään jälkipolville kerrottavaa. Kyllä mun mies paremmat pihvit vaan paistaa… =D
No mutta se siitä ja asiaan.
Tämän aamun treenisessio alkoi shokkihoidolla. Koutsi käskytti nimittäin kehonkoostumusmittaukseen. =O Tulosliuskan saatuani kiikutin sen vilkaisematta pukkariin leikkien ettei sitä ole olemassakaan ja painelin muina naisina salin puolelle. Päivän ohjelmaksi luvattiin leuanvetotekniikkaa, maastavetoa ja sitten tietty wod. Maastaveto (en puhu mavesta, on niin ällö ammattilaistermi) meni mukavasti, tangon paino oli 15 kg ja 30 kg painoja päälle. Sitten kiskomaan. 3 x 10 meni helposti. Hitto kun tietäisi, mikä on semmoinen hyvä paino, että sais otsasuonen sykkimään huolella, kai se täytyy 60 kg latoa tankoon niin on se oma paino sitten siinä? Tekniikka on hyvin hanskassa, se on melkoisen helppoa tämmöiselle puoltoistametriselle, menee vähän väkisinkin oikein.
No sitten se leuanveto. En tykkää. Käsiin sattuu ja vaikka jaksaisi roikkua niin kämmenet huutaa hoosiannaa. MUTTA pystyin tekemään yhden kokonaisen leuanvedon!!! Hirvee yllätys! Ihme homma, miten paljon keskittymistä ja teknisyyttä sekin juttu vaati. Hetken keräsin itseäni, kasasin keskikropan tiukaksi (hahaha) paketiksi, kintut pikkasen koukkuun ja nousi se ruho niin, että leuka oli tangon yli. Kokeilin sitten uudestaan, niin ei sit ihan se toinen enää mennyt. =)
Ja sitten olikin päivän treenin vuoro. Ei kuulostanut pahalta, mutta todellisuus iski kyllä päin näköä:
- 200 m juoksu
- 20 m askelkyykkykävelyä 25 kg paino sylissä
- 10 vauhtileuanvetoa (leuanveto hypyllä siis)
Tämä lysti kolme kertaa ja aikaa vastaan. Juoksu meni ihan ok, mutta heti ekan kierroksen askelkyykkykävely muistutti, että polvi ON rikki. Ensinnäkään en voi laittaa vasenta polvea lattiaan asti, koska pelkkä niin alas kyykistyminen sattuu plus että pelkään kropan jännityksen pettävän ja polven pamahtavan lattiaan. (Se tarkoittaisi mulla sitä, että polvilumpio saattaisi pahimmassa tapauksessa murtua.) Toisekseen oikealle puolelle kyykätessä en saa vasenta jalkaa niin koukkuun, että saisin oikean polven lattiaan asti. Paino ei ainakaan helpottanut asiaa. Jouduin sitten antamaan periksi ja jättämään kyykyn melko ylös. Sekös otti egon päälle. Vauhtileuanvedot meni nopeaan eikä niissä ollut mitään ongelmia. Toinen juoksukierros sattui jo niin saatanasti, toinen kyykkäyskierros nosti vedet silmiin. Kolmas kierros juostiin ja kyykättiin kädet tiukasti nyrkissä ja hampaat poskista lävitse asti purtuina. Ihan todella typerä veto mennä loppuun asti, mutta kun ei voi antaa periksi. Loppuaika oli jotain 11.15 tai jotain, en siinä vitutuksessa edes kiinnittänyt huomiota. Ärsytti eniten, että kunto olisi kestänyt rääkin helposti ja askelkyykyt on esim. pumpissa olleet aina mun lempijuttuja. Kropan rajallisuus on ihan sietämätöntä kun on tottunut siihen, että voin vääntää itseni vaikka solmuun ja raja tulee vastaan sitten kun taju lähtee. Saapi taas painia vähän aika itsensä kanssa, ennenkuin armollinen suhteellisuudentaju herää ja tajuan, että tää on vaan urheilua ja mulla edelleen on kuitenkin kaksi jalkaa joilla kävellä.
No mut loppureeni oli sit ihan mukavaa ylläriä. Käytiin ne kehonkoostumuslipakkeessa olevat kohdat läpi, vaikka ärsyttikin koko mittaus. En mä halua tietää, että mulla on rasvaprosentti jotain 40 ja kehon todellinen ikä jotain 75. Onneks ei ihan niin huonosti ollut asiat. Rasvaprosentti on viitearvojen sisällä (29), tosin siitä nyt on helposti useampi prosentti varaa pienentää. Lihasmassan määrä ylitti odotukset, erityisesti tämän puolen vuoden treenittömän jälkeen; mun painosta 2/3 eli 40 kg on lihasta, se on reippaasti viitearvon yläpuolella. Kropan painosta 2,2 kg on luuta ja kehon todellinen ikä on 30. Se on oikein hyvä mulle, koska oikeesti kuitenkin olen 34. Viimeksi olin tällaisessa mittauksessa kun oli 26 ja silloin kehon ikä oli 21. Eli ei tässä kroppa nyt kauhean nopeasti ole vanhentunut =). Iloinen yllätys oli myös sisäelinten ympärillä olevan rasvan (mikä ikäänkuin määrittää koko kropan hyvinvointia) arvo oli 4. Sen pitäis olla alle 13 ja ideaali on 1-5. Hyvä minä! Kaiken kaikkiaan tuo mittaus oli tuloksiltaan hyvinkin positiivista luettavaa, painoindeksi nyt on mitä on, mutta eipä se mitään kerro. Rasvaprosenttia nyt pienemmäksi niin menee oikein hyvin. Loppukurssista otetaan mittaus uusiksi, katsotaan sitten onko mitään tapahtunut.
Tästä se taas lähtee tämäkin viikko. Aamulla saattaa olla melkoista tuskaa tuo petistä nousu, mutta kyllä sen kestää. Kunhan ei polvi koko ens yötä kalva niin sit on kaikki hyvin. (Nyt on pakko käydä lääkekaapilla, että pärjää illan töissä tuon pallopolven kanssa =))
Palataan huomenna!
<3 Tiia
Oot metabolisesti mua vuoden nuorempi! 😀 Mä en oikeestaan yhtään usko ton Tanitan tulokseen, pidän kyllä sitä pihtipoimimittaustakin vähän luotettavampana. Toki onhan se sit ihan kiva verrata tän neliviikkoisen päätteeks onko jotain muutosta ton mittauksen mukaan tapahtunu.
Moi,
jep, on se vähän epäilyttävää, että sähköimpulssit pystyis sen kolmen sekunnin aikana kovinkaan tarkasti mittaamaan… Mutta otetaan tuo nyt sit vertailupohjaksi ja katsotaan mitä seuraava mittaus väittää. =)